11/03/2019

Pitkästä aikaa

IMG_8502
IMG_8504-1IMG_8479-1
Blogista melkeen puolen vuoden tauko, johon ainoa syy on ollu väsymys. Mulla keräänty viime vuoden lopussa hirveesti asioita mitä on piti hoitaa ja siihen päälle vielä lopputyön tekeminen ja työt. Vapaa-aikaa oli tosi vähän ja jostain oli sillon sitten pakko karsia, koska aikaa ei vaan riittänyt yksinkertaisesti ihan kaikkeen mihinkä olisin halunnu. Mä jotenki aina onnistun keräämään ittelleni sairaasti tekemistä pienelle aika välille, mikä ei kyllä oo kauheen hyvä asia. Nyt on onneks lopputyö aika hyvällä mallilla ja toukokuussa olis tarkotus valmistua!

Sain jouluna uuden kameran käyttöön ja nyt oon vähitellen opetellut sitä käyttämään. Nyt mulla on ollu myös vihdoin vähän enemmän aikaa esimerkiksi maalailuun, joka onkin ollut aika rentouttavaa työn ja koulun ohessa. Vielä olis lähiaikoina tarkotus tehdä isompi taulu olohuoneeseen ja tossa viimesessä kuvassa onkin mun pieniä kokeiluja siihen liittyen.

03/09/2018

Uus harrastus: Bullet Journal

IMGP6907-1

Uuden kalenterin hankkiminen alko jo tässä lähestyä ja mun on tosi vaikee löytää mua miellyttävä kalenteri. Sen pitäs olla sisältä varsinki tosi simppeli ja selkee. Mä kuitenkin kannan kalenteria melkeen kokoajan mukana nii ois kyllä kiva, että se näyttää myös kivalta ja semmoselta oman näköseltä. 

Oon jo pitkää ihaillu esimerkiks Pinterestistä kivoja bullet journal sivuja ja aattelin, että tollasta ois oikeestaan kiva tehdä ite. Päädyin lopulta hankimaan aika monenkin hehkuttaman Leuchtturm1917 -vihkon ja alottamaan oikeesti tän tekemisen. Tää vihko oli ehkä hieman hintava, mutta kovat kannet, pistesivut, kirjanmerkkinauhat ja valmiit sivunumerot kuitenki vakuutti mut. Alotin mun bujon elokuussa, joten en oo hirveesti saanu vielä tehtyä. Tällä hetkellä löytyy pari muistiinpanosivua, 2018 aukeama, kuukausista elo- ja syyskuu ja pari trackeriä.Varmaan yks parhaimpia juttuja tässä on, että joka kuukaudesta (tai no mistä tahansa sivusta) voi tehdä ihan omanlaisensa, jos haluaa, eikä ainakaan ulkoasuun ehdi kyllästyä.

IMGP6934-1
IMGP6929-1 Mun yks ongelma on kuitenkin se että oon kauheen tarkka ja yhden sivun ehdinki jo repiä kun jotain meni pieleen... mikä oli virhe valmiiden sivunumeroiden takia. Nyt en ainakaan enää ala mitään repimään vaan koitan korjailla virheitä ja olla vähemmän ankara ittelleni. 

Onko siellä muita bujoilusta innostuneita?

18/08/2018

Flow - viikonloppu

Flow2

Flow3 Tänä vuonna taas Flow:ssa, mut tällä kertaa kahtena päivänä! Tarkotus oli ensin mennä vaan lauantaina, koska Arctic Monkeys nyt oli ainakin pakko nähdä, mutta oltiin niin myöhässä, että ne yhden päivän liput lauantaille oli jo loppu. Tässä on muuten varmaan yks syy miks en oo viime vuotta lukuunottamatta onnistunu ikinä käymään festareilla: oon aina myöhässä miettimässä et pitäskö mennä vai ei. 

Loppujen lopuks päätettiin siis ostaa la-su liput. Sunnuntaina tais olla enemmän semmosia mulle/meille vähän tuntemattomampia esiintyjiä, mutta oli kyllä kuitenkin kiva käydä kuuntelemassa jotain ihan uuttakin. Hyvää ruokaa, mahtavaa musiikkia ja ihanaa seuraa, eli ei kyllä tarvinnu näihin festareihin tänäkään vuonna pettyä!